Utskriftsvänlig version

Symbol för internationella Rinkeby, 2004. Foto: Konny Domnauer, IMS/NordicPhotos

Suomeksi

Perintörahasto

Perintörahasto tukee aatteellisia järjestöjä ja muita vapaaehtoisyhteisöjä, jotka haluavat kokeilla uusia ideoita kehittääkseen lapsille, nuorille ja toimintarajoitteisille tarkoitettua toimintaa. 

Haluamme, että lapset, nuoret ja toimintarajoitteiset voivat olla mukana vaikuttamassa yhteiskunnan kehitykseen. Tuemme siksi hankkeita, joiden suunnitteluun lapset, nuoret ja toimintarajoitteiset saavat itse osallistua. Toivomme, että muut voisivat jatkossa ottaa mallia näistä hankkeista ja levittää niiden ideoita eri puolille maata.

Tuen hakeminen

Asetamme etusijalle projektit, joissa on asetettu tavoitteeksi tasa-arvo, maahanmuuttajien kotouttaminen, monimuotoisuus ja saatavuus. Pyrkimyksenä on oltava uuden luominen ja kehittäminen, ei järjestön tavanmukainen toiminta. Joskus järjestöt voivat myös saada tukea toimitiloista aiheutuviin kustannuksiin. Kohderyhmänämme ovat ennen kaikkea aatteelliset järjestöt, mutta myös kunnat voivat saada tukea, jos ne tekevät yhteistyötä jonkin aatteellisen järjestön kanssa.

Tukea eivät voi saada

  • yksityishenkilöt tai yritykset 
  • hiljattain perustetut järjestöt
  • yksittäiset järjestelyt, kuten koulu- ja opintomatkat, konferenssit tai leiritoiminta
  • julkinen toiminta, joka normaalisti rahoitetaan verovaroin.

Hakemuksen on sisällettävä

  • selonteko suunnitellusta projektista ja sen toteuttamisesta
  • projektin rahoitussuunnitelma
  • tiedot muista rahoittajista ja siitä, missä määrin järjestö itse ottaa osaa kustannuksiin
  • projektin seurantaa ja loppuarviointia koskeva suunnitelma.

Jotta toimitiloja varten voitaisiin myöntää tukea, on järjestön

  • pitänyt kehittää jokin uusi idea tai toimintamuoto, jonka toteuttaminen edellyttää toimitiloissa tehtäviä muutoksia
  • sopeutettava toimitilat toimintarajoitteisia varten
  • omistettava toimitilat tai vuokrattava ne pitkäaikaissopimuksella (10 vuotta)
  • käytettävä toimitiloja päätöksen perusteena olevaan tarkoitukseen vähintään 10 vuoden ajan.

Hakemus täytetään näin

Hakemus tehdään erityiselle lomakkeelle. Hakemukset käsitellään sitä mukaa kun ne saapuvat perille. Lomakkeen voi tulostaa kohdasta Lisätietoja saat täältä. Sen voi myös tilata puhelinnumerosta 08-405 10 00. Hakemus lähetetään osoitteeseen:
Arvsfondsdelegationen
103 33 STOCKHOLM

Kun tuki on myönnetty

Meille on toimitettava kirjallinen selonteko siitä, miten

  • olette saavuttaneet projektin tavoitteet 
  • olette noudattaneet projektisuunnitelmaa
  • uudet ideat ja kehitystyö ovat tuottaneet tulosta
  • aiotte jatkaa työtänne.

Jos kyseessä on monivuotinen projekti, on meille joka vuosi lähetettävä

  • kirjallinen selonteko ja tilintarkastajan hyväksymä taloudellinen tilitys projektista
  • uusi hakemus (joka sisältää toimintasuunnitelman ja tulo- ja menolaskelman).

Myönnetyt varat on maksettava takaisin, jos

  • tukea ei ole käytetty määräajan kuluessa tai jos sitä ei ole käytetty oikeaan tarkoitukseen 
  • projektista ei ole jätetty selontekoa 
  • projektista on annettu virheellisiä tietoja

Perintörahasto tekee päätöksen rahojen myöntämisestä

Perintörahasto perustettiin vuonna 1928 valtiopäivien päätettyä poistaa serkkujen ja etäisempien sukulaisten perintöoikeuden. Ellei edesmenneellä ole puolisoa tai lähisukulaisia ja ellei tämä ole jättänyt jälkeensä testamenttia, jäämistö menee Perintörahastolle. Perintörahasto saa varoja myös lahjoituksina tai testamenttina.

Varojen maksamisesta päättää työryhmä nimeltään Perintörahastovaltuuskunta (Arvsfondsdelegationen). Valtuuskunnassa on viisi jäsentä, varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja. Useimmat valtuuskunnan jäsenet työskentelevät muualla kuin Hallituksen kansliassa ja he ovat hyvin perehtyneitä lasten, nuorten ja toimintarajoitteisten tilanteeseen.

Maksamisesta huolehtii Kamarikollegio

Kamarikollegio hallinnoi Perintörahaston varoja. Kamarikollegio maksaa Perintörahastovaltuuskunnan myöntämät varat saatuaan sitä ennen tilauksen järjestöltä, jolle avustus on myönnetty.


Haluatko lisätietoja? Ota yhteys Perintörahastoon, osoite:
Arvsfonden
103 33 STOCKHOLM
Puhelinnumero: 08-405 10 00
Telefax: 08–405 34 61
Sähköposti: arvsfondsdelegationen@social.ministry.se

LÄS MER: